[TOInet] Palveluseteleistä ja hinnoittelusta
Tarja Nieminen |TARJA|
tarja.nieminen at toi.fi
Ke Helmi 6 00:32:21 EET 2013
Hei!
Yksityinen toimintaterapeutti Mari kirjoitti rohkeasti ja avoimesti siitä, miten yksityisen toimintaterapian kustannukset jakautuvat ja millä hinnalla päästään kohtuulliseen palkkaan. Kulut lienevät aika samanlaisia ympäri Suomea, mutta toimintaterapian ostamisessa käytetään hyvin erilaisia tapoja niin palveluntuottajien valinnassa kuin hinnoittelussakin.
Jäin pohtimaan Marin laskelmia ja lähdin avaamaan niitä toisin päin. Tämä on esimerkki ja voin olla väärässäkin, joten saa ja pitääkin kommentoida;)
Noin 2700 euroa kuukaudessa ansaitsevan työntekijän palkkamenot työnantajalle ovat noin 50 000 vuodessa. Jos työntekijällä on vuodessa kaksi kuukautta aikaa, jolloin hän ei tee asiakastyötä (loma, svloma, koulutus tms.), jää työpäiviä vuotta kohden noin 200 eli keskimäärin 20 kuukaudessa. Jos työnantaja laskuttaa 250 euroa jokaisena työntekijän asiakastyöpäivänä, tulee siitä tuo 50 000 euroa vuodessa. Kaksi (tai vain yksi?) tunnin asiakaskäyntiä ja kuntalaskutusta niin päiväpalkka on tienattu, kuulostaa hyvältä. Näinhän se ei kuitenkaan julkisella puolella kuten ei yrittäjälläkään mene. Kaksi asiakasta tuottaa vain työntekijän palkan mutta ei sitä rahaa, jolla toimintaa ylläpidetään. Ei kuntatyönantajakaan ehkä anna terapeutille lupaa tavata vain yhtä tai kahta asiakasta päivässä vaikka sillä työntekijä hankkiikin palkkansa verran rahaa työnantajalle. Julkisellakin puolella täytyy ahkeroida kaksinkertaisesti (2 x 2 asiakasta), jotta työnantaja saa maksettua kaikki toiminnan kulut. On aika helppoa päätyä ainakin karkeasti siihen, että niin julkisella kuin yksityiselläkin päivän tienestinä pitää olla tuo noin 500 euroa.
Tästä päästään palveluseteleihin. Jos jokin ostaja tarjoaa 65 euron arvoista palveluseteliä asiakkaan tunnin toimintaterapiasta, tarkoittaa se toimintaterapeutille 7,5 asiakkaan työpäivää vastaanotolla 20 päivänä kuukaudessa 10 kuukautta vuodessa. Jos setelin arvo olisi 95 euroa, asiakkaita olisi päivittäin viisi. Kotikäyntinä hintoihin lisätään 50% eli asiakkaiden määrä voi olla ja pitääkin olla pienempi, jotta ehtii liikkua paikasta toiseen. Kuka pystyy laadukkaasti tekemään päivätyön, joka alkaa klo 8 ja päättyy klo 20? Ei kukaan ja siksi yksi keino onkin vähentää kuluja: jättää menemättä koulutuksiin, olla hankkimatta uusia välineitä rikkinäisten tilalle, luopumalla toimitilasta, vakuutuksista, työterveyshuollosta, alentaa YEL-vakuutus minimiin, vaihtaa auto bussiin tai mennä sairaana töihin, ottaa asiakkaita vastaan liukuhihnalla ja olla kirjaamatta ja vastaamatta puhelimeen... Kuka ostajista hyväksyy tällaisen? Entä kuka asiakas on ansainnut tällaista terapiaa? Kuinka kauan terapeutti jaksaa?
Palveluseteliasiaan kommenttinsa kirjoittaneista jokainen on korostanut sitä, kuinka tärkeää on ylläpitää hyvää laatua ja paneutua asiakkaan tilanteeseen. Kaikilla on huoli, ettei se ole pian mahdollista, jos ja kun ostaja saa yksipuolisesti määritellä palvelun kriteeriksi halvimman hinnan tai muuten halvan hinnan. Kateus tai tietämättömyys ei saa ohjata tekemään huonoja päätöksiä!
Yst.terv.
Tarja Nieminen
Toimintaterapeutti, TtM
0400-640901
www.terapiatalo.fi
Mari Ärölä-Dithapo kirjoitti 6.2.2013 kello 22.16:
> Hei
>
> Ajattelin tässä teille jakaa yksityisen terapeutin kuluja ja sen perusteella voit hyvin laskea mikä on realistinen hinta terapiakäynnille:
>
> Palkaksi olen ottanut liiton suosituksen asiantuntiatehtävät eli alin kolmesta 1.6.2013 alkaen, yli 10 vuotta työkokemusta, ei pääkaupunkiseutu
>
> Vuodessa:
> Palkka menot 12 x 2640 = 31 680
> muut menot 34 650 (perustuvat vuoden 2011 kirjanpitooni)
> Huomioitava hintojen korotukset. Menoihin ei sisälly työterveyttä, kirjanpitoa eikä toimitilojen siivousta. Teen ne itse. Työterveys onkin sitten kunnan terveyskeskuksen vastaanotto!!!
>
> Minun siis pitäisi tienata vuodn aikana 66 330euroa.
>
> Työpäiviä vuodessa on 10kk x 20 pvä = 200 pvä/vuosi
> siitä vähennetään 3 pvä/ kk koulutus, kirjalliset työt, omat sairaspäivät, markkinointi, työnohjaus, siivous jne. eli 30 pvä/vuosi
> ja asiakkaiden poissaolot 2 käyntiä per viikko eli 8 käyntiä per kk eli 2 pvä /kk eli 20pvä/vuosi
>
> 200-30-20= 150 työpäivää vuodessa, jolloin voi ottaa asiakkita
>
> 66 330 / 150 = 442,20 euroa minun siis tulee tienata joka asiakaspäivä
> eli jos otan
> 4 asiakasta / pvä = hinta on 110,55 per asiakas
> 5 asiakasta / pvä = hinta on 88,44 per asiakas
>
> Kaikki me tiedämme, että asiakastapaaminen vie enemmän aikaa kuin tunti, jonka vietämme asiakkaan kanssa. Jos otan 5 asiakasta päivässä työpäiväni veyy äkkiä 9-10 tuntiseksi.
> Eli jos taksani on noin 88 euroa työpäivät ovat pidempiä kuin 8 tuntia. Viikkotyötuntimäärä on helposti 40-55 tuntia, riippuen siitä millainen lausuntoruuhka ajankohtaan tulee. Sopimukseen yleensä kuulu yksi lausunto per jakso, mutta vuoden terapiajakson aikan olen parhaassa tapauksessa kirjoittanut neljä lausuntoa.
>
> Tässä joitan laskelmia kuluista. Jokaisella on varmaan hieman omanlaisia, mutta näin olen ainakin itse määrittänyt hintaani. Varmasti laskutoimitus antaa kuvaa siitä, että 67 euron tuntihintaan on vaikea myydä palveluja.
>
> Terveisin Mari Ärölä
>
>
>
>
> _______________________________________________
> TOInet
>
Lisätietoja postituslistasta TOInet